Ensimmäinen

Rekisteröidyn tänne munblogi.com -sivustolle jo kuukausi sitten tarkoituksenani elvyttää Bloggerin puolella aloitettu, mutta sittemmin lopetettu bloggaaminen. Rekisteröityminen olikin tässä bloggaamisen uudelleen aloittamisessa se helpoin vaihe. Seuraavaksi tulee ensimmäisen artikkelin kirjoittaminen, joka ei olekaan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Olen useasti yrittänyt aloittaa, mutta se on käytännössä mennyt siihen, että olen vain tuijottanut tyhjää blogipohjaa, kirjoittanut välillä muutaman sanan, mutta kuitenkin pyyhkinyt ne aina pois. Ei näin, ajattelen. Kuluneen kuukauden aikana näin on tapahtunut monta kertaa. Miten tämä voikin olla näin vaikeaa? Onko tällaiseen ensimmäiseen tekstiin jotakin kaavaa, jonka mukaan kuuluisi mennä?

Blogin sivu ei ole vielä ihan sellainen kuin sen haluaisin olevan, mutta muokkailen sitä ajan kuluessa enemmän oman näköisekseni. Mutta jos aiemmin käyttämääni blogialustaan verrataan, on tämä peruspohjakin jo kivan näköinen.

Edellinen blogini oli Bloggerissa otsikolla Sisäisen läskin nujerrus, jonka pistin pystyyn aloittaessani uusien elämäntapojen opettelua. Blogi kerkesi olemaan pystyssä 4,5 vuotta kunnes päätin helmikuussa poistaa sen kirkkaasti kyllästymissyistä. Rupesin kuitenkin hetken päästä kaipaamaan kirjottamista, joten pienen pohdinnan jälkeen tein tunnukset tänne munblogi.comiin.

Tulen tänne kirjoittamaan kaiken näköisiä juttuja elämästäni ja ajatuksistani. Välillä elämä hymyilee ja haluan tulla jakamaan sen julkisesti, mutta koska elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista ja toisinaan elämä potkii päähän niin silloin kirjoittaminen auttaa selvittämään ajatuksia tai ehkä jopa lieventämään stressiä ja ärsytystä.

Ikää tällä bloggaajalla on 30 vuotta ja pian 4 kuukautta. Asun kerrostalokaksiossa yhdessä mieheni Jontun sekä leijonaluppapupuherra Ticon kanssa. Matkustelu on lähellä sydäntäni ja toiveena on, että ainakin kerran vuodessa pääsisin käymässä jossakin ulkomailla. Hyvin todennäköistä on, että näistäkin tulen täällä blogissa kirjoittamaan ja jakamaan suosituksiani kohteista.

Riittäisikö tämä näin ensi alkuun? Nyt on ainakin ensimmäinen kynnys ylitetty. Seuraavat ovat varmasti jo helpompia ylittää eikä kirjoittaminen tunnu enää niin haastavalta. Ai niin! Mut löydät myös Instagramista nimimerkillä @laura.auroora sekä Snapchatista samaisella nimellä. Instassa olen hieman aktiivisempi, mutta kyllä sinne Snäppiinkin välillä jotain juttuja satelee.

Ei muuta kuin tervetuloa ja nähdään taas! 🙂

-Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *