29 päivää toipilaana

Nopeasti on aika hurahtanut sillä leikkauksesta on kulunut jo kuukauden päivät ja sairauslomaakin on jäljellä vain kaksi viikkoa. Yritin äsken avata työkonetta lukeakseni hieman sähköpostejea, mutta mokomasta vehkeestä oli akku loppunut (jännä juttu kun ollut kuukauden käyttämättä eikä edes latauksessa) enkä muistanut salasanaanikaan enää. Kokeillaan sitten töissä seuraavan kerran kun on mahdollisuus soittaa ATK-tukeen ja saada uusi salasanakin. Tämä lienee selkeä merkki siitä, että yritin palata työelämään aivan liian aikaisin, joten keskitytään nyt toipilaana olemiseen kun siihen on vielä mahdollisuus 😉

Olen tässä pohtinut tämän sairauslomani aikana hyvin paljon sitä, kuinka ihmeellinen kapistus ihmiskeho on. Miten se pystyykin korjaamaan vaurioita, kuten mun tapauksessani leikkaushaavaa ja itse leikkauksesta toipumista. Lähes joka päivä hämmästelen jalkaani ja sitä miten kehoni on itsekseen korjannut itseään. Mulla kun ei ole kokemusta tällaisista operaatioista tai toipumisista niin tämä on mulle käytännössä ihan uusi maailma. Välillä tulee muistikuvia lapsuudessa telkkarista tulleesta sarjasta Olipa kerran elämä, jossa kerrottiin miten ihmiskeho toimii sairastumisen tai onnettomuuden kohdalla. Jotenkin ihan käsittämätöntä, mutta samalla niin upeeta.

Pahoittelut kuvan väreistä! Mun jalkani ei oikeasti ole noin harmaa kuin oikean puoleinen kuva antaa olettaa. Kollaasia tehdessä iski vain laiskuus enkä jaksanut värejä sen koommin muuttaa (tämäkin olisi tietenkin voinut ohittaa ottamalla seurantakuva samassa paikassa kuin ensimmäinen kuva) kun olin jo kerennyt kerran sen tallentamaan 😀

Tosiaan, kuukausi sitten nilkka operoitiin ja omasta mielestani toipuminen on edennyt todella hyvin vaikka olenkin ehkä vähän ottanut ohjaksia omiin kätösiini (tästä lisää myöhemmin). Ensimmäiset pari viikkoa otin todella rauhallisesti liikkumisen suhteen sillä pelkäsin tikkien repeytymistä. Joten tämä aika meni käytännössä Netflixin ja BookBeatin välillä seilatessa eli sohvalla istuen. Muistan yhden kerran kokeilleeni keppi- ja kuminauhajumppaa, mutta eihän siitä tullut yhtikäs mitään. Tukikenkä oli tiellä ja jouduin varomaan jalkaa todella paljon sekä terveempi jalka väsyi helposti kun suurin osa painosta oli sen jalan varassa. Leikattu jalka hikosi myös kengän sisällä sen verran, että päätin jättää jumppailut tikkien poiston jälkeiseen elämään – kun ei enää tarvitse pelätä haavan aukeamista tai tulehtumista.

Tikkien poiston jälkeen alkoikin sitten aivan uusi elämä kun liikkumaista ei tarvinnut enää niin paljon varoa. Yhdestä tähtihetkestä eli peseytymisestä kirjoitinkin jo viimeksi. Oli se kyllä hieno hetki kun pystyin käymään suihkussa normaaliin tapaan seisten. Tai saunaan pääsy, se se vasta ihana hetki oli! 🙂

Viime viikolla kävin fysioterapeutin juttusilla ja sieltä tuli positiivista palautetta toipimiseen suhteen. Fysioterapeutti sanoi, ettei ole koskaan nähnyt näin hyvin sellaisesta leikkauksesta parantunutta jalkaa. Se lämmitti kyllä mieltä mukavasti. Hän tosin muistutti, että olen edelleen toipilas ja saan myös elää sen mukaisesti eli levätä niin paljon kuin tarve vaatii. Hän painotti myös sitä, että liikkumista tulee harjoitella asteittain. Ensin sisätiloissa ilman keppejä, mutta tukikenkä jalassa ja sen jälkeen ilman kenkää, mutta keppien kanssa. Siitä vielä seuraava askel ennen keppien jättämistä kokonaan on yhdellä kepillä liikkuminen. Sain myös nilkkaa vahvistavia jumppaohjeita, joita olenkin päivittäin tehnyt (koska mä haluan kävelemään!).

Ehkä vähän kärsimätön
Mulla meni kyynärsauvoihin hermo hieman ennen tikkien poistoa sillä tuntui, että ne oli aina vaan tiellä ja esim. keittiössä liikkuminen oli aivan hanurista niiden kanssa. Kun tikit olivat poissa, saatoin välillä ”unohtaa” kepit olohuoneen puolelle keittiössä käydessäni. Tukikenkää pidin silti jalassa sillä sen kanssa liikkuminen tuntui turvalliselta. Yhtenä päivänä tajusin liikkuneeni ilman keppejä lähes puoli tuntia kun innostuin siivoamaan keittiötä ja siitä siirryin olohuoneen puolelle. Tukikengän jätin itse asiassa pois melkein heti tikkien poston jälkeen nukkumaan mennessäni (koska se on vaan niin himputin kömpelö ja mä haluan yöllä nukkua enkä herätä tunnin välein!). Nämä jätin tosin kertomatta fysioterapeutille, koska ehkä vähän hävetti 😀 Kuten en myöskään kertonut sitä, että tämä tukikengän kanssa taiteilu kesti ehkä kaksi päivää, kunnes siirryin liikkumaan jo ilman kenkää, mutta keppien kanssa niin, että varasin jalalle painoa joka kerta hieman enemmän kuin edellisellä askeleella. En ole tukikenkää käyttänyt sisätiloissan nyt reiluun viikkoon vaikka ohjeiden mukaan mun olisi pitänyt pitää sitä esim. yöllä. Jonttu aina välillä kyseleekin, että missäs kepit ja kenkä on… 😀

Ulos lähtiessä kenkä on tosin jalassa ja kepitkin olleet mukana sillä lumi ja jää tuovat pientä turvattomuuden tunnetta, jota olen saanut lievennettyä apuvälineitä käyttäen. Tai no, kepit ovat olleet aina eiliseen päivään saakka tukena, mutta maanantaina ulkoillessani tuli tunne, että en mä niillä samperin kepukoilla tee enää mitään, joten jätin ne suosiolla eilen pois. Tukikenkä oli kyllä tukevasti jalassa ja hyvin se kävely luonnistui, vaikkakin hieman linkuttaen sillä Walkerin pohja on paksumpi kuin oman kengän. Vauhtiakin saatiin vähän enemmän kuin keppien kanssa liikkuessa, joten se oli varsin hyvä kokeilu.

Liikuntapyrähdysten jälkeen keho on tosin hyvin väsynyt, joten ihan täysin terveiden kirjoissa ei vielä olla vaikka liikkumaan pääseekin. Kroppa väsyy helposti ja ulkoiluhetkien jälkeen tuleekin usein tunne, että on pakko päästä hetkeksi vaakatasoon ja nostaa jalka koholle. Sisällä liikkuessa en käytä enää keppejä enkä tukikenkää, mutta kovin pitkiä hetkiä en pysty jalkojen päällä olemaan kun nilkka rupeaa turpoamaan. Eilen viikkasin pyykkejä kaappeihin eli olin noin 15 minuuttia jalkeilla ja tunsin, kuinka nilkka jäykistyi ja turposi. Olenkin usein miettinyt, että miten ihmeessä mä pärjään töissä mikäli tätä turvottelua jatkuu vielä pitkäänkin. Tai että millaiset kengät mä laitan töihin, ettei rupea kesken päivän puristamaan…

Turvotuksesta ja herkästi uupumisest huolimatta mä olen hirmu iloinen tämän hetkisestä tilanteesta. Pystyn toiminaan itsenäisesti enkä tarvitse enää apua. Lisäksi mä olen päässyt nauttimaan ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä ulkoillen ja näiden jälkeen vielä saunan lämpöön istuskelemaan. Ja vielä keskellä päivää! Voiko olla mitään parempaa? <3

-Laura <3

2 vastausta artikkeliin “29 päivää toipilaana”

  1. Moi! Sinullakin on ihanan pirteä hyvinvointiin keskittynyt blogi! Olipa kiva lukea. Olen +10 vuotta vanhempi naisimmeinen ja aloitin munblogissa oman hyvinvointiblogini kirjoittamisen. Minut herätti pitkään kestäneet flunssat, väsymys, kivut, omituinen keskittyminen vain töihin ja itseni unohtaminen. On aika löytää hyvinvoiva minä…minulla raju laihtuminen ei ole enää se ykkösasia, mutta ois kiva hoikistua edes vähän, terveyden takia. Kaikkea hyvää sinulle ja paranemisiin!

    1. Moikka!
      Kiitos kommentistasi. Täällä yritetään nyt pikku hiljaa palata arkeen pitkän sairasloman jälkeen. Itse en ole kovin paljoa kerennyt tutustumaan munblogin muihin blogeihin, mutta ehkä sitä voisi joku päivä virittää itsensä munblogin taajuudelle. Mukavaa kevään jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *